Myyrmäen keskustan paikalla on asuttu eri kulttuurivaiheissa 5500 e.a.a.–20 j.a.a. Pinta-alaltaan suurin Suomessa arkeologisesti tutkittu kivikautinen asuinpaikka oli hyvällä paikalla rannalla. Pitkälle sisämaahan ulottui merenlahti vielä 2000 e.a.a. ja sen jälkeenkin Vantaanjoki virtasi notkossa leveänä parituhatta vuotta.

Jönsaksesta löytyi esineitä ja runsaasti myös kiinteitä muinaisjäännöksiä, mm. 70 eriaikaista tulisijaa. Merkittävin löytö on 23 hautaa käsittävä Suomusjärven kulttuurin (8300–5000 eaa.) punamultahautakalmisto, jonka haudoista yksi on rekonstruoitu Myyrmäki-talon aulaan. Nuorakeraaminen kulttuuri (2500–2000 eaa.) sijoitti asumuksensa kauemmaksi rannasta, Jönsaksenmäen pohjoisrinteeseen. Sen tulisijojen pohjien öljyinen nokimaa viittaa hylkeen rasvan eli traanin järjestelmälliseen jalostamiseen. Traania on valmistettu myös myöhempien asuinvaiheiden aikana. Sitä käytettiin nahkojen parkitsemisessa, lamppuöljynä ja voiteluaineena.

Salpausselältä alkava Vantaanjoki vaihtoi ajanlaskun alun vaiheilla vähitellen uomaansa Djupbackan kynnyksellä. Jäljelle jäi rämettyvä jokiuoma ja sen keskelle puromainen Mätäoja (Helsingin puolella nimeltään Mätäjoki). Pian Jönsaksen asutus taantui kulkuväylän huononemisen ja myös ilmaston kylmenemisen myötä. Uudelleen ihmiset vakiintuivat Mätäojan varsille vasta keskiajalla.

www.helsinki.fi/~oruth/kivikauden_vantaanjoki.html
www.geologia.fi/suomi/maapera/maankohoaminen.html


Linkkejä
www.helsinki.fi/~oruth/kivikauden_vantaanjoki.html
www.geologia.fi/suomi/maapera/maankohoaminen.html