3 Myyrinpuhos

Valmistui 1975. Aikaisemmin Myyrmäessä oli vain muutama kivijalkakauppa. Palvelut haettiin Kaivokselan uudelta ostarilta. Kaupungin lääkäripäivystys oli Louhelassa. Myyrinpuhoksen myötä asema-aukiolle syntyi ensimmäistä kertaa keskus, jossa olivat kauppa, lääkäriasema ja elokuvateatteri sekä läntinen kaupunkitoimisto ja sosiaalikeskus, jonkin aikaa poliisin putkakin.Erillinen terveysasema valmistui torin toiselle puolelle 1981, sinne koottiin terveyspalvelut laajalta alueelta.

Nykyoloissa pieni ja kodikas ostari edustaa näkyvästi aikansa tyyliä. Erityisesti sen kirkkaat värit ovat suoraan 1970-luvulta. Katolla taas on maamerkkinä komea pömpeli.

Hyvin poikkeuksellista Suomen oloissa on se, että näinkin lähellä toisiaan on voinut säilyä toimintakykyisenä kolme erillistä ostoskeskusta.